Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kannelmäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kannelmäki. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Kanneltalo saa jäädä paikoilleen. Vai saako?

Kannelmäki on hyvin musikaalinen paikka, kadunnimet nyt ainakin. Kulttuurikeskus Kanneltalo sijaitsee osoiteeessa Klaneettietie 5, Sitratorilla, Kannelmäessä. Kuvauspäivä 10.12.2017, aurinko oli tietenkin laskenut. Verkossa on hyvin tietoja milloin Kanneltalo, Gamlasgåden, on auki ja missä se sijaitsee, mutta siihen voisi laittaa reittiopas -linkin, eli miten sinne pääsee julkisilla kulkuvälineillä. Eikä ajo-ohjetta luontoa tuhoavilla tyhmillä pikkuautoilla.

Pytinki on vuodelta 1992, ja sen on suunnitellut arkkitehti Pekka Salminen.

Kanneltalo esittelee itsensä sivuillaan:

"Kanneltalo on  rouhea teatteri- ja konserttitalo Kannelmäen aseman vieressä. Saapuessasi Kanneltaloon kohtaat Sitratorilla elämän koko kirjon. Kanneltalon ovi on auki kaikille.

Taloa isännöi Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, joka vastaa teatteri- ja konserttisalin, gallerian ja aulatilan vuokraamisesta sekä ohjelmatarjonnasta ja koordinoi talossa järjestettäviä taidekasvatusprojekteja. Toimiala tarjoaa myös talon kirjasto- ja nuorisopalvelut."











                                                © Satu Ylavaara Photography 2017

 helsinki, lähiö, lähiö on hima, Lähiöhelvetti, Lähiöhelvetti-häsä, lähiössä, lähiösä, rakas lähiö, joulukuu, ostari, ostarilla, juna-asema, assalla, Kannelmäki, Kanneltalo, kulttuurikeskus

Kohta puretaan myös Kannelmäen ostari. Sen sijaan Sitratoria kuvasin 10.12.2017

Huokaus. Kohta puretaan myös Kannelmäen ostari. Mutta osissa. Ostarilla on upea kuumailmapallo Phileas Foggin jäljiltä, Vai muistanko oikein ;) Kuvassa on Unelma-teos joka on siirtynyt Kalliosta, Siltasaarenkadulta Kannelmäkeen. Keskeiselle paikalle. Tekijänä Oona Tikkaoja. Sen sijaan Sitratoria kuvasin 10.12.2017. Tätä ostaria ei pureta. 

Kannelmäen ostarista:
" Ostari rakennetaan vaiheittain, koska tärkeintä on, etteivät palvelut katkea, sanoo Britannian omistaja Petri Naumanen." helsingin uutiset josta myös Maunula-lainaus: "Vastaavanlainen tilanne oli Maunulassa. Ostarin vuokrasopimus oli umpeutumassa. Osakkaat eivät kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen jatkosuunnitelmista. Kaupunki purki lopulta rakennukset viime vuonna, koska ostariyhtiö ilmoitti olevansa varaton."








© Satu Ylavaara Photography 2017



helsinki, lähiö, lähiö on hima, Lähiöhelvetti, Lähiöhelvetti-häsä, lähiössä, lähiösä, rakas lähiö, joulu, joulukuu, pukinkonttiin, ostari, ostarilla, juna-asema, assalla, Kannelmäki